Opastus tunnetaitoihin - tunteiden vaikutusten hallinta työpäivässä

Kykyä havaita ja tiedostaa omia  tunteita tarvitaan myös toisten tunteiden hahmottamisessa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tunteiden ymmärtämisen kautta on myös mahdollista nähdä niiden syitä ja seurauksia. Tunteita ymmärtävä kykenee paremmin tekemään pieniä arjen päätöksiä, joka vaikuttaa suoraan myös hyvinvointiin työelämässä.

Tunne Askeleet opastaa tunnetaitojen kohtaamiseen kurssein, tilaisuuksin sekä yksittäisille työntekijöille pitkäjaksoisemman suunnitelman kanssa.

 

Esimerkki tunnetaitojen hallintaan opastavasta kurssista on  “Tunteet tasapainoon työpäivässä”, joka auttaa hallitsemaan tunnereaktioita työelämän paineessa.

 

* * *

Tunne Askeleet järjestää yrityksille ja yritysryhmille erilaisia hyvinvointiin liittyviä palveluita, kursseja ja tilaisuuksia. Kurssi voidaan räätälöidä sisältämään toiveidenne mukaan osia viidestä hyvinvoinnin kokonaisuudesta: Kehonhuolto, ravitsemus, mielen hyvinvointi, henkisyys ja sosiaalinen ulottuvuus.

 

Kurssit ja tilaisuudet voidaan järjestää työpäivän aikana tai työajan ulkopuolella sekä pidettäväksi yrityksen toimitiloissa tai valinnan mukaan ulkopuolisessa sijainnissa (esimerkiksi Hyvinvointitalo Onnela).

Tunnista tuntemuksesi ja kohtaa ne turvallisesti

Tunne Askeleet
Pirjo Timperi, psykoterapeutti & työnohjaaja

Ota minuun rohkeasti yhteyttä jotta voimme yhdessä katsoa miten voin olla avuksi juuri sinulle.

Yksityinen terveyden- ja hyvinvonnin hoitoon, tukemiseen, koulutukseen sekä konsultointiin erikoistunut yritys.

Hyvinvointitalo Onnela

© 2020 Saara Juutinen

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon

Patolahdentie 66

54500 Taavetti

pirjo.timperi@hyvinvointionnela.com

Puh:  050 353 4103